Tunnetko Enterin?

9.4.2024

Ehkä olet yhdistyksen jäsen tai olet saanut tietotekniikkaopastusta enteriläisiltä? Tai ehkä olet Enterin vapaaehtoinen vertaisopastaja tai yhdistyksen yhteistyökumppani? Jokainen tuntee yhdistystä enemmän tai vähemmän oman kohtaamispintansa kautta. Monelle Enterin toiminta tai sen puitteet ja toimintakenttä ovat voineet osin jäädä vieraiksi. 

- Olkaa hyvät, saammeko esitellä ikäihmisten tietotekniikkayhdistys Enterin: 

Opastus yhdistyksen päätoimintana

Enter ry toimii Uudellamaalla ja opastusta järjestetään tällä hetkellä yli 80 opastuspisteessä.

Enterin hallitus on kirjannut, että yhdistyksen tahtotila on tarjota korkeatasoista, vastuullista ja sosiaalisesti kestävää lähiopastusta Uudellamaalla.

2 senioria istuu pöydän ääressä kännykkää tutkien.
Enterin noin 80 opastuspistettä kartalla punaisina nuppineulamerkkeinä.
Enterin noin 80 opastuspistettä kartalla.

Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla opastuspisteitä on noin yhteensä noin puolensataa. Näiden alueiden opastustoimintaa koordinoi Hanna Maunula.

Päivi Savolainen koordinoi Uudellamaalla pääkaupunkiseudun ulkopuolisia alueita, lukuun ottamatta kaksikielisiä paikkakuntia. Päivin koordinoimia opastuspaikkakuntia ovat tällä hetkellä Keski-Uudellamaalla Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Nurmijärvi ja Tuusula, Itä-Uudellamaalla Pukkila, ja Länsi-Uudellamaalla Karkkila, Lohja ja Vihti.

Sonja Bäckman on aloittanut keväällä 2024 koordinoimaan opastuksia kaksikielisellä paikkakunnilla: Itä-Uudenmaan alueella Porvoo ja Sipoo; Länsi-Uudellamaalla Hanko, Kirkkonummi ja Raasepori, ja pääkaupunkiseudulla Kauniainen. 

Sonjan työnkuvaan kuuluu myös ruotsinkielisen verkkosivun kehittäminen sekä ruotsinkielisten tilaisuuksien  järjestäminen.

Yhdistyksen muut palkatut työntekijät ovat toiminnanjohtaja Juulia Andersson sekä viestintäkoordinaattori Jenni Blomqvist. 

5 naista yhteiskuvassa.
Vasemmalta oikealle: Sonja Bäckman, Hanna Maunula, Jenni Blomqvist, Päivi Savolainen ja Juulia Andersson.

Minne opastuspaikat syntyvät?

Koska Enterin toiminta perustuu vapaaehtoistoimintaan, voidaan uusia opastuspisteitä perustaa silloin, kun löydetään sopivat tilat ja paikkaan saadaan riittävästi sitoutuneita vapaaehtoisia vertaisopastajia. 

Paikoin teemme myös yhteistyötä esimerkiksi Eläkkeensaajien keskusliiton Verkosta virtaa -toiminnan kanssa, jotta pystymme yhdessä ylläpitämään opastuspistettä.

Enter ry on linjannut, että yhdistyksen vapaaehtoiset tekevät lähiopastusta julkisissa tiloissa (kuten kirjastoissa ja palvelukeskuksissa) ja etäopastusta SeniorSurfin Etäopastus-palvelun kautta. 

Enter ei tee kotikäyntejä, mutta pyrkii auttamaan kodin tietotekniikkakysymyksissä etäopastuksen kautta tai ohjaamalla kotikäyntejä tekevien tahojen pariin.

Mistä muu Suomi saa digitukea?

Enterin toiminta-alue on Uusimaa ja kohderyhmä seniorit. Digitukea tarjoavat toki myös muut tahot.

Valtakunnanlaajuinen Etäopastus-palvelu ja muu digituki

  • Valtakunnanlaajuisesti seniorit saavat maksutonta tietotekniikan vertaisopastusta SeniorSurfin ylläpitämästä Etäopastus-palvelusta (linkki Etäopastus-sivulle). 

    Palvelussa on opastajina iso joukko sekä enteriläisiä vertaisopastajia että muutamien muiden yhdistysten vapaaehtoisia.

    Opastuspyyntöä tehdessä voi halutessaan pyytää opastajaksi tuttua enteriläistä!
  • SeniorSurf myös ylläpitää koko maan kattavaa opastuspistekarttaa (linkki karttaan), josta voi löytää paikkakunnittain senioreille tarkoitetut maksuttomat opastukset. 
  • Toinen valtakunnallinen digituen tarjoajien listaus on Suomi.fi -palvelutietovarannossa (linkki). Tämä lista kattaa myös julkisten palvelujen tarjoaman digituen sekä myös muut kohderyhmät kuin vain seniorit. 

Myös Enterin sisaryhdistykset tarjoavat vertaisopastusta senioreille

Enter ei ole ainoa ikäihmisten vertaisopastusta tarjoava yhdistys Suomessa. Vastaavanlaista toimintaa tarjoaa Pirkanmaalla ATK Seniorit Mukanetti ry, Pohjois-Savossa Savonetti ry sekä Pohjois-Karjalassa Joen Severi ry. Näiden sisaryhdistysten kanssa teemme säännöllistä yhteistyötä. 

Yhdistysten digiopastajat tapaavat vuosittaisessa valtakunnallisessa vertaisopastajatapaamisessa, joita on järjestetty jo yli 10 vuotta.

Iso joukko senioreita ryhmätöiden äärellä pöydissä. Pöydillä papereita.
Vertaisopastajat koolla Joensuussa 2023.

Enter järjestää tietoiskuja ja tapahtumia

Enterin tapahtumat ovat pääsääntöisesti vapaaehtoisten toteuttamia ja toimiston väki toimii organisointiapuna. Tapahtumien sisältö ja sijainti määräytyvät pitkälti sen pohjalta, mitä paikalliset vapaaehtoiset innostuvat tekemään: toisilla paikkakunnilla vapaaehtoiset ovat innokkaita tietoiskujen pitäjiä, toisilla paikkakunnilla vapaaehtoiset haluavat tehdä ainoastaan opastuksia. Tämän vuoksi voimme pitää lähitapahtumia vain satunnaisesti. Laajimman yleisön tavoitamme verkossa pidettävillä etätietoiskuilla. 

Tietoiskujen aiheita ideoi yhdistyksen vapaaehtoisista koostuva Koulutus-toimintaryhmä.

Osaatko liittyä mukaan etätietoiskuun? 

Se ei ole vaikeaa! Voit pyytää vertaisopastajaa opastamaan, jos kaipaat tukea!

Kaikille avoimia tietoiskuja voi halutessaan kokoontua katsomaan myös porukalla esimerkiksi seniorikerhoihin. 

Enter kannustaa järjestämään yhteisiä tietoiskukatsomoita!

Kuva tietoiskun katsomosta

Enter vaikuttajana

Enterin toiminnan painopiste on opastustoiminta, johon kuuluvat sekä lähiopastuspisteet ja etäopastus, että tietoiskut ja muut erilaiset oppimateriaalit - siis matalan kynnyksen auttava toiminta, jotta ikäihmisten olisi helpompi pärjätä arjessa. Tähän painopisteeseen kohdistuu myös yhdistyksen päärahoitus Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA:lta.  Näitä avustuksia haemme vuosittain.

Osa yhdistyksen jäsenistöstä on toivonut, että yhdistys vaikuttaisi vahvemmin käyttöliittymien suunnitteluun, palveluihin sekä palvelujen tuottajiin. Siirtyminen vaikuttamistoimintaan olisi valtava suunnankäännös yhdistyksen toiminnassa ja vaatisi erillisen rahoituksen sekä kohdistettuja työntekijöitä. 

Tällä hetkellä vaikuttamistoimintaa tehdään pienimuotoisesti, pääasiassa digiopastukseen liittyvissä asioissa sekä esimerkiksi Kelan Kanta-järjestöpaneelissa. Jäsenistölle ja opastajille välitetään myös usein pyyntöjä (suljettujen Facebook-ryhmiemme kautta) osallistua erilaisiin käyttöliittymien ja palveluiden testauksiin.


Jäsen, heräsikö sinulla lisäkysymyksiä yhdistyksen toiminnasta?

Tervetuloa Zoomiin ke 17.4.2024 klo 10–11.30 Kysy mitä vaan Enteristä -tilaisuuteen

Tilaisuudessa käydään aluksi pähkinänkuoressa läpi Enterin toimintaa, ja sen jälkeen työntekijät vastaavat jäsenistön kysymyksiin.

Tekstin koostivat: Juulia Andersson ja Jenni Blomqvist