Opastusta kesällä

24.5.2024

Tähän alkukesän aikana päivittyvään uutiseen kokoamme tahot, joilta saa opastusta myös kesän aikana Uudellamaalla.

Kuvassa on kesäinen järvimaisema, laituri ja vene.
Kuva: Leena Kultanen

Mikäli tiedät tahon, joka puuttuu tästä uutisesta, laitathan viestiä osoitteeseen: info@entersenior.fi

1. Enterin kesäopastus

Enterin lähiopastuspaikat jäävät kesätauolle toukokuun aikana. Lähiopastus-sivulta pääset eri alueiden sivuille syksyn opastusaikatauluihin.

Enter järjestää kesä- ja elokuussa ns. keskitettyä kesäopastusta Helsingin keskustassa Kampin palvelukeskuksessa (os. Salomonkatu 21 B, 00100 Hki).

Kesäopastusta järjestetään Kampissa

  • elokuun kolmena viimeisenä tiistaina 13.8., 20.8. ja 27.8.  klo 10-12

Enterin kesäopastus

  • on kaikille senioreille avointa
  • toimii ilman ajanvarausta
  • opastukseen voi tulla minkä tahansa laitteen kanssa (tietokone, tabletti, kännykkä)

2. SeniorSurf Etäopastus

Valtakunnallisesta SeniorSurf Etäopastus -palvelusta kuka tahansa seniori mistä päin Suomea tahansa saa pyytää etäopastusta.

Palvelun organisoinnista vastaa Vanhustyön keskusliiton SeniorSurf-toiminta. Palvelussa opastajina toimivat Enterin etäopastajat sekä usean muun opastustoimintaa tarjoavan tahon vapaaehtoiset.

Etäopastuspyyntöjä voi jättää kahdella tavalla:

  • aina avoinna olevalla pyyntölomakkeella www.etäopastus.fi
  • puhelimitse maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin klo 10-12,
    puh. 044 700 7101 (hinta pvm/mpm).

Etäopastuspalvelu on kesätauolla 21.6.- 4.8. ja palvelee jälleen maanantaista 5.8. alkaen!

3. Muiden tahojen tarjonta:

3.1 Espoo

Espoon kaupungin opastus

Espoossa digitukea on kesällä tarjolla Asiointipisteissä ja Espoo-infoissa. Apua saa kysyä kaikenlaisissa digipulmissa. Lisätietoa voi kysyä suoraan toimipisteistä sekä puhelimitse 09 8165 7070.

Kalajärven asiointipiste 
(Ruskaniitty 4, 02970 Espoo) 

Kesäaikataulut voimassa 17.6.-28.6. ja 29.7.- 9.8.2024.

  • ma, ti, to 9–16 
  • ke 13–16 
  • pe 9–14. 

Ajalla 1.7.–28.7.2024 kokonaan suljettu.

Asiointipisteet Leppävaarassa (Leppävaarankatu 9,02600 Espoo) ja Matinkylässä (Suomenlahdentie 1, 02230 Espoo)

Kesäaikataulut voimassa 3.6.-4.8.2024.

  • ma, ti ja to klo 10–17 
  • ke klo 12–18 
  • pe klo 9–16. 

Espoonlahden Espoo-info 
(Espoonlahdenkatu 8, 02320 Espoo)

Kesäaikataulut voimassa 3.6-7.7.2024 ja 22.7.-4.8.2024.

  • ma, ti, to klo 10–17 
  • ke klo 12–17 
  • pe klo 9–16
  • ks. lisäksi huomautus alta.

Ajalla 8.7.−21.7.2024 kokonaan suljettu.

Espoon keskuksen Espoo-info 
(Siltakatu 11, 02770 Espoo)

Kesäaikataulut voimassa 3.6.-20.6.2024 ja 8.7.-4.8.2024 asti.

  • ma,ti, to klo 10–17 
  • ke klo 12–17 
  • pe klo 9–16
  • ks. lisäksi huomautus alta.

Ajalla 24.6.–7.7.2024 kokonaan suljettu.

HUOM! Liikkuvan palvelun aikatatulut aiheuttavat poikkeuksia Espoonlahden ja Espoon keskuksen Espoo-infojen aukioloaikoihin. Jos liikkuva palvelu on liikkeellä niin Espoo-infot saattavat olla hetkellisesti kiinni! Liikkuva palvelu kuitenkin tarjoaa myös digitukea: tarkista liikkuvan palvelun aikataulu ja sijainti

Digitukea saa asiointipisteiden lisäksi myös puhelimitse ja chatissa. Lisätietoa puhelin & chat-neuvonnasta ja Espoon digituesta yleensä.

 

3.2 Helsinki

Helsingin Digituki

Helsingin Digituen puhelinpalvelu ja etädigituki palvelevat läpi kesän. Voit pyytää etädigitukea:
- soittamalla numeroon: 09 310 10011 (ma-pe klo 9-12)
- chat-palvelun kautta (ma-pe klo 9-12, löytyy Digituen etusivulta)
- Etädigitukipyyntöjä otetaan vastaan tällä lomakkeella.

Helsinki-infon palvelupisteellä keskustakirjasto Oodissa saa digitukea arkisin ma-to 10-18 ja pe klo 10-16, Helsinki-infon tarkemmat aukioloajat Helsinki-infon sivuilta

 

Helsingin palvelukeskukset

Kinaporin palvelukeskus (Kinaporinkatu 7-9, 00500 Helsinki)

Digitukea tarjolla ajanvarauksella puh. 09 3105 2910 tai neuvonnan (1. kerros) kautta.

Enterin vapaaehtoinen opastaa jälleen 15.8. alkaen torstaisin klo 12–15. Ajanvaraus palvelukeskuksesta. IT-handledning möjligt också på svenska. 

Palvelukeskuksen oma digituki kesä-, heinä- ja elokuussa maanantaisin, tiistaisin ja torstaisin klo 8-14.

Kampin palvelukeskus (Salomonkatu 21 B, 00100 Helsinki)

Digitukea ajanvarauksella kesä-, heinä-ja elokuussa ma-pe klo 8-15. Ajanvaraus puh. 09 310 44513.

Töölön palvelukeskus (Töölönkatu 33, 00260 Helsinki)

Digitukea ajanvarauksella kesä-, heinä-ja elokuussa ma-pe klo 8-15. Ajanvaraus puh. 09 310 44538

 

Kuvassa on sinisiä kukkia
Kuva: Marit Henriksson

Helsingin suomenkielinen Työväenopisto

Likidigituki ihan pihalla

Tarvitsetko tukea mobiililaitteen, kannettavan tietokoneen tai nettipalvelun käytössä? Tarjolla henkilökohtaista lähidigiopastusta Kallion Opistotalon sisäpihalla tai ala-aulassa (os. Helsinginkatu 26, 00530 HKI)

- Elokuussa 20.-29.8.2024 tiistaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo 13-15. Lisätiedot täältä.

Neuvontaa jonotusperiaatteella n. 30 min per henkilö. Ei ajanvarausta.

 

HelsinkiMission kotidigituki

Helsingissä asuvien senioreiden on mahdollista saada maksuttomasti omaan kotiinsa digiopastusta HelsinkiMissiolta. Digituki on kesätauolla 24.6.-2.8.2024. 

Digiopastusta voi tiedustella puhelimitse ma, ke ja to klo 9−12, puh. 09 2312 0370. Voit myös täyttää pyyntölomakkeen HelsinkiMission nettisivuilla (keskellä sivua on painike "Hae digitukea")

 

Stadin yhteisötalot

Yhteisötalo Hanna 
(Sturenkatu 12, 00510 Helsinki) on avoinna arkisin ma-pe 10-17 ja digitukea saa aukioloaikojen mukaisesti ilman ajanvarausta. Digitukea voi saada oman älylaitteen käyttöön tai mahdollisuus käyttää myös asiakastietokoneita. Lisätietoja yhteisötalo Hannan sivuilta.

 

Yhteisötalo Oulunkylän Seurahuone (Larin Kyöstin tie 7, 00650 Helsinki) on avoinna arkisin ma-pe 10-17 ja digitukea saa keskiviikkoisin aukioloaikojen mukaisesti ja ilman ajanvarausta. Lisätietoja yhteisötalo Oulukylän Seurahuone sivuilta.

Stadin yhteisötalo Saunabaarissa Maunula-seuran Mediapajassa (Metsäpurontie 25, 00630 Helsinki) on digitukea tarjolla ma–pe 9–16 ilman ajanvarausta. Mediapaja on suljettu 8.7 - 28.7.2024.

Lisätietoja Mediapajan sivuilta.

Vanhusten turvan kesätoiminta

Digitukea Tiedon tuvalla

Tiedon tuvalta (Ruoholahdenranta 1 D 308A, 00180 Helsinki, 2.kerros) saa maanantaisin ja keskiviikkoisin tulla kysymään apua digipulmiin klo 10–15 ilman ajanvarausta. Huomioithan, että heinäkuussa digitukea ei ole tarjolla digikerhon ollessa käynnissä.

Maksuton Digikerho senioreille 

Tiedon Tuvassa maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 13-14.30, 24.6.-14.8. välisellä ajalla.

Viikoittain vaihtuva aihe. Lisätiedot: 050 514 6954, jani.kainulainen@vanhustenturva.fi.

Lainaa digilaitetta maksutta

Kesäkuusta alkaen Hakaniemen Seniori-infossa on maksutonta laitelainaamotoimintaa. Saat neuvoja siihen, miten parhaiten hyödynnät digilaitetta.

Perjantaisin 7.6. alkaen klo 10.30-12.30. Siltasaarenkatu 2, Hakaniemi, Helsinki.

Lisätiedot: 050 514 6954, jani.kainulainen@vanhustenturva.fi.

3.3 Hyvinkään kirjaston digitalkkari

Hyvinkään pääkirjastolla digitalkkari työskentelee kesällä 2024 tiistaisin klo 17-19 ajanvarauksella. Ajan voi varata kirjaston asiakaspalvelusta (p. 040 155 6390). Ajanvaraukset ja peruutukset viimeistään edellisenä päivänä klo 16.00 mennessä. Ota mukaan tarvittavat laitteet ja laturit sekä käyttäjätunnukset salasanoineen. Huom. digitukea ei anneta puhelimitse.

3.4 Keravan kirjastossa Keudan digituki

Keudan opiskelija antaa digitukea nonstoppina ilman ajanvarausta, mutta tukeen voi myös varata ajan. Ajan voi varata kirjaston asiakaspalvelusta tai soittamalla numeroon 040 318 2580. Opastaja on pääsääntöisesti paikalla maanantaista perjantaihin klo 12–15.

3.5 Lohjan Digisenioreiden kesädigituki

Lohjan Digisenioreiden lähi-, etä- ja kotiopastuksissa ajanvarauksella 17.6.-11.8. kiirepäivystys mahdollisuuksien mukaan. Kotiopastuksessa perusmaksu 25e/käynti. Lisätietoa Lohjan Digisenioreiden toiminnasta ja ajanvaraustiedot: www.lohjandigiseniorit.fi

3.6 Vantaa

Vantaan kaupungin opastus

Vantaa-info 

Vantaa-info antaa yleisneuvontaa kaupungin ja muiden toimijoiden (mm. KELA, HSL, Poliisi, Vero) sähköisissä palveluissa asioimiseen. Täältä löydät vielä tarkemmin tietoa Vantaa-infojen tarjoamasta digituesta.

Tikkurilan ja Myyrmäen Vantaa-infot palvelevat koko kesän seuraavasti:
- ma-ke ja pe klo 7.45-15.30
- to klo 12.00-17.00
- la ja su suljettu.

Tikkurilan Vantaa-info: Ratatie 11A, 2. krs (Dixi),
01300 Vantaa

Myyrmäen Vantaa-info: Paalutori 3,
01600 Vantaa

Puhelin molempiin 09 83911

Korson Vantaa-info on suljettu 3.6.2024 - 4.8.2024 välisen ajan.

 

Pilviagenttipalveluiden digiopastus Vantaa-infon pisteissä

Vantaan kaupungin pilviagenttipalvelun digiopastuksessa saat neuvoja verkkopalveluiden ja sovellusten käytön kanssa.

  • Myyrmäen Vantaa-info: tiistaisin klo 12-15, 
  • Tikkurilan Vantaa-info: torstaisin klo 12.30-14.45/15

Opastus jää kesätauolle 21.6. alkaen ja opastukset jatkuvat jälleen elokuulla. Elokuun aikataulut päivittyvät myöhemmin Vantaan digituen sivustolle.

Vantaan asukastalojen digiopastus

  • Koivukylän asukastila (Hakopolku 2, 01360, Vantaa), ma-pe klo 9–15 koko kesän normaalisti.
  • Myyrmäen asukastila (Paalutori 3, 01600, Vantaa), ma-pe klo 9–15. Asukastila on kiinni 21.6.2024 -2.8.2024, aukeaa jälleen maanantaina 5.8.2024 
  • Tikkurilan asukastila (Lummetie 2bA, 01300, Vantaa), ti – pe klo 9–15. Asukastila on kiinni 21.6.2024 -16.8.2024, aukeaa jälleen tiistaina 20.8.2024.

HUOM! Opastuksissa ei tehdä suurempia järjestelmäpäivityksiä tai laitteen käyttöönottoon liittyviä toimia. Lisätietoa asukastilojen toiminnasta: www.vantaa.fi/asukastilat

 

Vantaan Järjestöringin digineuvonta

Kansalaistoiminnan keskus Leinikissä (Leinikkitie 22 A, 01350 Vantaa) on mahdollista saada digineuvontaa. Lisätiedot digineuvonnan tiedusteluun löydät täältä: https://www.vantaalla.info/digineuvonta/

3.7 Vihti

Digiohjausta ViaDia Senioritalolla

Asemantie 1 A, 03100 Nummela

28.6. saakka henkilökohtaista opastusta tietokoneiden, tablettien ja kännyköiden käytössä. Palvelu on maksutonta ja tarkoitettu kaikille senioreille. 

Digiohjaaja päivystää Senioritalolla ma, ke ja to klo 12-13 ja tiistaisin klo 13-14. Voit tulla paikalle myös ilman ajanvarausta. 

Voit varata ajan digineuvontaan tai kysyä neuvoja: digiohjaaja.lu@viadia.fi tai p. 050 365 4396.

https://lansi-uusimaa.viadia.fi/digi-palveluneuvonta/